Valikko Sulje

Siperian nuorisoteatterin tragikomedia pursuu mustaa huumoria

Ei (ihan) helvetti heittää päähenkilönsä toistamaan koulun tanssiaispäivää yhä uudestaan eri henkilöiden kehoissa. Mustan huumorin tragikomedia tutkii stereotypioita, itsekkyyttä ja oman paikan etsimistä.

Oletko joskus toivonut olevasi joku muu? Tuiskun kohdalla toive käy toteen, kun kesken koulun tanssiaisten hän herää luokkatoverinsa kehosta. Eikä siinä vielä kaikki: tanssiaispäivä on jälleen alussa. Mitä hänelle on tapahtunut ja kuka on siitä vastuussa? Onnistuuko Tuisku pakenemaan? Muuttuuko hänen käsityksensä koulun väestä, kun hän pääsee kurkistamaan näiden elämän kulissien taakse?

Siperian nuorisoteatteri tarjoaa ammattilaisten ohjaamia teatteriharrastusryhmiä nuorille ja nuorille aikuisille Jyväskylässä. Esitykset käsittelevät nuorten valitsemia teemoja ja ne käsikirjoitetaan ja tuotetaan esityksiksi ryhmätyönä. Ei (ihan) helvetti on 15-20-vuotiaiden ryhmän yhteinen tuotos ja siinä esiintyy ryhmästä kymmenen nuorta. Ohjaajana on Mari Hintikka.

Toukokuussa esityksiä on luvassa kaikkiaan kolmelta nuorten ryhmältä. Osa esityksistä nähdään Nuorten taidetyöpajan teatteritilassa, joka on Siperian nuorisoteatterille uusi esitystila Veturitallien tilan rinnalla. Siperian nuorisoteatterin ryhmiin otetaan mukaan uusia harrastajia seuraavan kerran syyskuussa.

Siperian nuorisoteatteri: Ei (ihan) helvetti
Ohjaus: Mari Hintikka

ESITYKSET:

Ti 17.5. klo 19 (ensi-ilta)
Su 22.5. klo 17
Ti 24.5. klo 19
Pe 27.5. klo 19
La 28.5. klo 17

Esityksen kesto väliajan kanssa noin 1,5 h.
Esityspaikka: Nuorten taidetyöpaja, Matarankatu 6, Jyväskylä
Liput: 8/6 €
Lippuvaraukset: lippuvaraus@siperia.info, p. 045 1656 488 (myös viestit)

https://facebook.com/events/s/ei-ihan-helvetti/698271714841796/

Posted in Siperian nuorisoteatteri