Valikko Sulje

Teatteriaallon historiaa

Teatteriaallon kiertopalkintoa on jaettu vuodesta 1998 alkaen. Aikaisemmin Teatteriaalto on ollut Suomen Nuorisoseurojen valtakunnallinen Teatterikatselmus. Tuolloin vain nuorisoseurateatterit saivat osallistua. KeHy oli yhteistyökumppani alusta asti. Vuonna 1997 järjestettiin nimikilpailu teatterikatselmukselle. Teatteriaalto-nimeä ehdotti helsinkiläinen tuottaja Jukka Hytti. 

  • Vuonna 1998 järjestettiin ensimmäinen Teatteriaalto-tapahtuma.
  • Vuonna 1999 oli viimeinen valtakunnallinen Teatteriaalto-tapahtuma.
  • Vuonna 1999 KeHy järjesti myös oman Draamakatselmuksen.
  • Vuonna 2000 Teatteriaalto muuttui maakunnalliseksi tapahtumaksi ja se avattiin samalla alueen kaikille muille teattereille.

Vuodesta 2000 alettiin jakaa myös Teatteriaalto-patsasta kiertopalkintona. Palkinnon kustansi Keski-Suomen Nuorisoseurain Liitto ry. Sen on suunnitellut Piia Södergård, silloin kultaseppäopiskelija, nykyisin itsenäinen kultaseppä omassa Uoma Design -yrityksessään.

Keski-Suomen Nuorisoseurain liiton ja Keski-Suomen Harrastajateatteriyhdistyksen yhteisissä aalloissa tuomaristot toimivat talkoilla. Aluksi esikatselusta, eräänlaisesta alkukarsinnasta, vastasi KeHyn hallituksen väki. Heidän valitsemansa esitykset kutsuttiin Jyväskylään Teatteriaalto-tapahtumaan. Vuodesta 2009 alkaen raadit kävivät katsomassa kaikki mukaan ilmoittautuneet esitykset paikan päällä. 

Teatteriaalto-tapahtuman yhteydessä valittu vuoden harrastajateatterivaikuttaja vuodesta 2000 ja vuoden teatteriteko vuodesta 2014 alkaen. Kantatekstipalkintoa on jaettu vuodesta 2020 alkaen. 

2024
Raati: KeHyn hallitus ja Ville Kiljunen
Kiertopalkinto: Jyväskylän Teatteriyhdistys Kulissi: Heathers
Teatterivaikuttaja: Jari Ihalainen
Teatteriteko: Niittyahon kesäteatterin perustaminen
Kunniamaininnat:
– Paras palvelu: Anna-Maria Huuskonen perheineen sekä Petäjäveden teatteri
– Teatteritekninen teko: Kanavateatteri: Pirunpelto
– Vaikuttavin työryhmä: Huoneteatteri: Joku on ovella
– Vaikuttavin nuoren näyttelijän suoritus: Elia Kinnunen, Saarijärven teatteri: Neljäntienristeys
– Vaikuttavin näyttelijän suoritus: Pauliina Siekkinen, Huoneteatteri: Nimeni on Susanna
– Ohjaus: Katariina Koskenkorva, Teatteri Nappipurkki: Kaikki viimeiset kerrat

2023
Raati: KeHyn hallitus ja Pilvi Honka
Kiertopalkinto: AdAstra: Melankolia
Teatterivaikuttaja: Antti Viitamäki
Teatteriteko: Teatteriyhdistys Kontrastin perustaminen
Kantateksti: Elias Seppinen: Pieni Arthur
Kunniamaininnat:
– Näyttelijäntyö: Lilli Mäkinen (Ad Astra: Melankolia)
– Näyttelijäntyö: Mario Pirinen (Korpilahden teatteri: Pieni Arthur)
– Näyttelijäntyö: Oona Uunila (Laukaan teatteri: Vaahteramäen Eemeli)
– Näyttelijäntyö: Petteri Olkinuora (Huoneteatteri: Vadelmavenepakolainen)
– Näyttelijäntyö: Matti Koskimaa (Huoneteatteri: Pudotuspeli)
– Näyttelijäntyö: Teemu Kalliokoski (eri rooleista vuoden aikana)
– Pedagoginen työ: Anna Leino (Jyväskylän Teatteriyhdistys Kulissi)
– Yhteistyö: Kolmen kimppa (Korpilahden teatteri)
– Yhteistyö: Vaahteramäen Eemeli (Laukaan teatteri)
– Rohkeus: Nolo, nolompi, nainen (Siperian nuorisoteatteri)
– Lavastus: Marjo Riuttanen (Huoneteatteri: Leipäaselepo)
– Ääni ja valotehosteet: Antti Viitakangas (Kanavateatteri: Cthulhun kutsu)
– Puvustus: Eevi Jaatinen ja Henna Virtanen (Jyväskylän Teatteriyhdistys Kulissi: Rölli ja Metsänhenki)
– Äänet: Otso Ahosola (Huoneteatteri: Vadelmavenepakolainen)
– Musiikki: Emil Lensu (Jyväskylän Teatteriyhdistys Kontrasti: Aaltoja)
– Ohjaus: Hanna Järvinen (Laukaan teatteri: Vaahteramäen Eemeli)

2022
Raati: KeHyn hallitus ja Tytti Vänskä
Kiertopalkinto: AdAstra: Pasi was here
Teatterivaikuttaja: Erika Hast
Teatteriteko: Huoneteatteri: Ukrainalaisen lasten ja nuorten teatteriryhmä Kalamburin vierailu
Kantateksti: Joanna Heinonen: Herkko ja kadonneen ajan arvoitus
Kunniamaininnat:
– Jyväskylän Teatteriyhdistys Kulissi: Amélie
– Laukaan teatteri: Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö
– Petäjäveden teatteri: Ihmemaa Oz
– Näyttelijäntyöt: Kaisa Vihijärvi ja Reijo Ahonen, J+J teatterin Mummun saappaissa soi fox

2021
Raati: KeHyn hallitus ja Jarmo Lintunen (koronavuoden takia jatkettiin samalla)
Kiertopalkinto: Huoneteatteri: Puhdistus
Teatterivaikuttaja: Keijo Myllylä
Teatteriteko: Ad Astra: Mental Expo -näytelmä maailmalla
Kantateksti: Jussa Palve: Vainajala
Kunniamaininnat:
– Ad Astra: Mistä on isot pojat tehty
– Jyväskylän Teatteriyhdistys Kulissi: Annie
– Kanavateatteri: Ministeriä viedään

2020
Raati: Kehyn hallitus ja Jarmo Lintunen
Kiertopalkinto: Kansannäyttämö: Dario Fo ja Franca Rame, Neljä tarinaa
Teatterivaikuttaja: Petra Luukkainen
Teatteriteko: Teatteripamfletti
Kantateksti: Siiri Karppinen, Ada Kuitunen, Tiia Kuukkanen, Esperanza Parkkinen, Anniina Pulkkinen, Ilona Siistonen ja Enni Junttila: Kasvukipuja

2019
Raati: KeHyn hallitus ja Marianna Räsänen
Kiertopalkinto: AdAstra: Maailmankaikkeuden nopein kello
Teatterivaikuttaja: Anna-Maija Ojansivu
Teatteriteko: Teatriksen tekijät

2018
Raati: KeHyn hallitus ja Laura Laakso
Kiertopalkinto: Siperian Nuorisoteatteri: Saatana saapuu naistenhuoneelle
Teatterivaikuttaja: Mika Lahtinen
Teatteriteko: Laukaan teatteri: Viimeiset mitalit

2017
Raati: KeHyn hallitus ja Kirsi Sulonen
Kiertopalkinto: Jyväskylän Ylioppilasteatteri:  Amerikkalainen tyttö
Teatterivaikuttaja: Erkki Kauppinen
Teatteriteko: Puskakollektiivi

2016
Raati: KeHyn hallitus
Kiertopalkinto: Korpilahden Teatteri: Peter Pan
Teatterivaikuttaja: Raili Kivelä

2015
Raati: KeHYn hallitus
Kiertopalkinto: Jyväskylän Ylioppilasteatteri: Merkkimies
Teatterivaikuttaja: Kulttuuriyhdistys väristys ry, Siperian nuorisoteatteri
Teatteriteko: LeikattuJA- festivaalit

2014
Raati: KeHyn hallitus
Kiertopalkinto: Tanssiteatteri Kramppi: Pikkutunneilla
Teatterivaikuttaja: Elämänjärven Kyläseura
Teatteriteko: JYT / Syty-festarit

2013
Raati: Janne Lahtia, Kirsi Sulonen
Kiertopalkinto: (ei jaettu)
Teatterivaikuttaja: Tomi Tuomaala

2012
Raati: Pasi Saarinen, Kaisa Nissi
Kiertopalkinto: (ei jaettu)
Teatterivaikuttaja: Kari Kaijanaho

2011
Raati: Sauli Yksjärvi, Marita Kärkkäinen
Kiertopalkinto: Kulissin Nuoret: Lasten rockimpi Kalevala
Teatterivaikuttaja: Tanssiteatteriyhdistys Kramppi

2010
Raati: Janne Lahtia, Kari Kankaanranta
Kiertopalkinto: Korpilahden teatteri: Runar ja Kyllikki
Teatterivaikuttaja: Minna Tuomanen

2009 (raati alkoi käydä katsomassa esityksiä paikan päällä)
Raati: Annu Sankilampi, Aaro Vuotila
Kiertopalkinto: Jyväskylän Teatteriyhdistys Kulissi: Teuvo
Teatterivaikuttaja: Pirjo Turunen

2008
Raati: Anna-Maija Hilpinen, Riitta Vehmas
Kiertopalkinto: Teatteri Lievestuore: VAU
Teatterivaikuttaja: Arto Saarelainen

2007
Raati: Janika Kerttula, Karoliina Veijo, Annu Sankilampi
Kiertopalkinto: ?
Teatterivaikuttaja: Erkki Kauppinen

2006
Raati: Tuula Saarinen, Päivi Hammaren-Jokela, Riikka Aro
Kiertopalkinto: Jyväskylän Huoneteatteri: Kuningatar K
Teatterivaikuttaja: Veli-Pekka Halmila

2005
Raati: Tanja Rasi,   Minna Aro, Sauli Yksjärvi
Kiertopalkinto: Jyväskylän Teatteriyhdistys Kulissi: Onnenmaa
Teatterivaikuttaja: Baari Vakiopaine

2004
Raati: Matti Kaarlejärvi, Maija-Liisa Westman, Arja Kautto
Kiertopalkinto: Jyväskylän Kansannäyttämö: Miljoonavaillinki
Teatterivaikuttaja: Riitta Vehmas

2003
Raati: Erkki Kauppinen, Veijo Makkonen, Aila Paloniemi
Kiertopalkinto: Ad*Astra:  Jumala on kauneus
Teatterivaikuttaja: Antti Viitamäki

2002
Raati: Eino Airo, Hannu Heikkinen, Susanna Huovinen
Kiertopalkinto: Kulissin nuoret: Ruma ankanpoikanen
Teatterivaikuttaja: Kari Lahtinen

2001
Raati: Aila Lavaste, Erkki Teittinen, Tero Honkanen
Kiertopalkinto: Laukaan teatteri: Aina joku eksyy
Teatterivaikuttaja: Kari Kaijanaho

2000
Tuomarit: Hanna Liinoja, Johanna Mäkelä
Kiertopalkinto: Ad*Astra: Gertrude Stein ja seuralainen
Teatterivaikuttaja: Keskisuomalaisen kulttuuritoimitus