Sofia on peruskoulun opettaja, joka taistelee lakkautusuhan alla olevan koulunsa puolesta. Emmi on työnarkomaani toimittaja, jonka rakoileva avioliitto hajoaa palasiksi ylilyönnin seurauksena. Terapeutti ja aktivisti Julia rakastuu ja päätyy sopimattomaan suhteeseen asiakkaansa kanssa.
Työn, perheen ja suhteiden puristuksessa syntyy paine, joka saa elämän luisumaan käsistä ja lopulta räjähtämään. Syntyy Kaaos. Naisten voimana on kuitenkin luja ystävyys ja keskinäinen huolenpito. Raskaista hetkistä ja tiukoista tilanteista löytyy aina myös huumoria.
Kaaos on Mika Myllyahon kirjoittama ja Anumaaria Tullan ohjaama tragikomedia, joka kuvaa tarkkanäköisesti aikaamme ja sen vaatimuksia. Näytelmän teemat ovat tunnistettavia ja kaoottisuudessaan huvittavia, mutta myös syvältä riipaisevia. Näytelmässä kolme näyttelijää, Marjut Matala, Satu Nyqvist ja Silke Valkeinen, luovat lavalle päähenkilöiden Sofian, Julian ja Emmin lisäksi viitisentoista muuta hahmoa.
Kesto noin 2 h sisältäen väliajan.
Suositusikäraja: 13 v.
Liput: https://www.netticket.fi/kaaos-jyvaskyla
Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner Oy