Hei!
Jyväskyläläinen elämys- ja pakopeliyritys Elämysahjo hakee itselleen näyttelijöitä uuden etsiväpelin valokuvauksiin. Peliä tullaan pyörittämään erilaisille ryhmille esimerkiksi pikkujouluissa, kesäjuhlissa tai syntymäpäivillä.
Pelin tapahtumat sijoittuvat loppukesään 1989, jolloin erään pienen kunnan saaresta katoaa mökkiläinen kuin maan nielemänä. Pelaajien tehtävänä on tutkia pelin materiaalia ja päätellä mitä saarella oikein on tapahtunut.
Etsimme laajasti erilaisia näyttelijöitä eri ikäryhmistä, haarukalla 30-65 vuotta, mutta myös hieman nuoremmat taikka vanhemmat ovat tervetulleita. Hahmojen iät ovat pitkälti suuntaa-antavia, joten jos voit uskottavasti esittää tietyn ikäistä hahmoa, niin se riittää meille!
Kuvaukset suoritetaan Jyväskylän ulkopuolella, ja liikumme kimppakyydeillä kuvauspaikalle. Varauduthan koko päivän kestäviin kuvauksiin; kokoontuminen aamulla klo 9.00 ja lopetus viimeistään klo 18.00 vaikka aivan näin pitkäksi päivä toivottavasti ei venykään.
Kaikki osallistujat saavat 5 hengen pakopelilahjakortin Pakomolle (arvo 145€), sekä päivän aikana ruuan ja virvokkeita.
Lisäinfoa hahmoista ja muusta kuvauksiin liittyvästä löydät alla olevasta hakulomakkeesta, ja jos vielä senkin jälkeen sinulle tulee kysymyksiä mieleen, ota rohkeasti yhteyttä osoitteeseen info@elamysahjo.fi.
Linkki hakulomakkeeseen: https://forms.gle/Y1sXfEkAewHTd6n37
Kuvauksellisin terveisin!
Elämysahjon sepät