Elävät näyteikkunat järjestetään 23. – 25.9.21 etsii esiintyjiä

24.06.2021

Elävät näyteikkunat järjestetään 23. – 25.9.21 Valon kaupunki tapahtuman yhteydessä

Ihanien putiikkien ja harrastajateattereiden yhteinen tapahtuma toteutetaan jälleen! Keskusta-alueen kivijalkaputiikit antavat näyteikkunansa teattereiden käyttöön. Tämä on hyvä paikka promota tulevia näytelmiä tai tehdä jotakin aivan uutta ja yllättävää? Putiikit puolestaan saavat tapahtumasta näkyvyyttä ja voivat järjestää esimerkiksi iltamyyntiä tai mitä tahansa omia tapahtumia teatteriesitysten yhteyteen!

Esitykset kellotetaan alkamaan puolen tunnin välein tapahtumailtana / -iltoina. Elävät ikkunat on osa Valon kaupunki tapahtumaa, joten markkinointiin saamme hyvää apua sitä kautta. Jokainen mukana oleva putiikki ja teatteri kertoo ja markkinoin tapahtumaa lisäksi omalla tavallaan ja innokkaasti, totta kai!

Tapahtuma on maksuton niin putiikeille, teattereille kuin katsojillekin. Kustannuksista vastaa Jekku ry.

Tapahtuman järjestäjä (Heidi Lehto) hoitaa esitysten paikat ja aikataulutuksen niin, että jokainen esitys saa tarvitsemansa tilan ja että saamme kaikille esityksille synergiaa muiden Valon kaupunki tapahtumien kanssa. Jos ilmoittautuneita tulee paljon, voimme jakaa esityksiä vaikka jokaiselle kolmelle tapahtumaillalle?
Teatterit ja putiikit vastaavat yhdessä muista käytännön asioista (avaimet, tilan ja tavaroiden käyttö, valot, siivous yms.).

Ilmoittaudu mukaan NYT!
Tässä vaiheessa teattereilta riittää tieto siitä, minkä kokoisella kokoonpanolla osallistutte?

ILMOITTAUDU MUKAAN ELÄVÄT NÄYTEIKKUNAT TAPAHTUMAAN heidi.lehto@sisustuskarpanen.com