Kanavateatteri: MINISTERIÄ VIEDÄÄN

06.11.2020

Tällä pikkujoulukaudella Kuusan Kanavateatteri runttaa jälleen farssivaihteen silmään. Mestari Cooneyn kynäilemä Ministeriä viedään on taattua vauhtiviihdettä, jossa sisäpoliittiset ja ulkoaviolliset kuviot kietoutuvat toisiinsa hervottomaksi vyyhdeksi.

Toinen sisäministeri Reino Viljanen on ottanut Pamela-vaimonsa kanssa huoneen hotelli Vaakunasta. Reinoa odottaa palaveri pääministerin kanssa ja Pamelaa Billy Eliotin päivänäytös. Mutta kuten farsseissa usein on asian laita, pinnan alla tapahtuu jotain aivan muuta.




Kun Reino antaa erityisavustajalleen Mikalle tehtäväksi varata toisenkin hotellihuoneen, kaikki arvaavat mitä on luvassa — eikä kukaan pue ounastelua paremmin sanoiksi kuin Mika itse:

”Siitä seuraa kaaos — katastrofi!”

Ei mene puoltakaan tuntia, kun juoni on jo tuhannen mutkalla. Mika kertoo eri tarinaa niin Reinolle, Pamelalle kuin hotellin johtajallekin. Tilannetta hämmentää yhtä lailla opposition edustaja kuin väsymättömän vaivalloinen henkilökunta. Uusia henkilöitä, sekä todellisia että kuvitteellisia, pulpahtelee tämän tästä, eikä kukaan tiedä kaikkea.

Ketkä kaikki saavat lääkärintarkastuksen ja missä? Kuka pääsee kylpyyn ulkoministeriön kahvilapojun kanssa? Kuka saa shampanjaa ja lohileipiä, kuka filmiroolin, kuka kenties lapsen — ja mitä kaikkea hotellin tarjoiluvaunusta voi odottaa löytävänsä?

Kanavateatterin esitys pistää kirjaimellisesti pään pyörälle — tätä et halua jättää näkemättä!

Ensi-ilta 13.11.2020 klo 19.00
Arvioitu kesto 2h 20min väliaikoineen

Käsikirjoitus: Ray Cooney
Suomennos: Pentti Järvinen
Ohjaus: Antti Viitamäki

Esitykset:
Su 15.11.2020 klo 15
Pe 20.11.2020 klo 19
La 21.11.2020 klo 17
Su 22.11.2020 klo 15
Ke 25.11.2020 klo 19
Ke 02.12.2020 klo 19
Pe 04.12.2020 klo 19
La 05.12.2020 klo 17
Su 06.12.2020 klo 15
Ke 09.12.2020 klo 19
Pe 11.12.2020 klo 19
Su 13.12.2020 klo 15

Muista varata lippusi etukäteen.
https://www.kanavateatteri.fi/teatteri/ministeria-viedaan/