Opettajaksi ImproKampukselle ?

25.07.2020

Jyväskyläläinen improvisaatiokursseja toteuttava ImproKampus etsii ensi syksylle uutta opettajaa.

ImproKampus on Osuuskunta Kujeen tuottama, vuodesta 2017 asti pyörinyt improvisaation opetuskeskus, jossa opetetaan improvisaatioteatteria askeleittain etenevissä tai teemojen mukaan jäsennetetyissä kurssikokonaisuuksissa niin suomeksi kuin englanniksi. ImproKampus on ensimmäinen laatuaan Suomessa ja sen uusi toimipiste sijaitsee Jyväskylän keskustassa Harjukadulla.

Nyt on haussa ImproKampukselle uusi opettaja improvisaatiokurssien vetäjäksi. Toivomme uudelta opettajalta vankkaa kokemusta improvisaatioteatterista, sekä kokemusta ryhmän ohjaamisesta tai vastaavaa koulutustaustaa. Lisäksi kuulemme mielellämme, jos sinulla on jokin erityistaito, kiinnostuksen kohde tai tietty improvisaation laji tai tyyli, mikä sinua erityisesti puhuttelee ja josta voisi kehitellä oman kurssikokonaisuutensa. Kurssien vetämisen lisäksi on myös mahdollisuus osallistua Kampuksen toiminnan kehittämiseen ja suunnitteluun.

Palkkaus on tuntiperusteista ja sen suuruus sovitaan yhdessä.

Tee meille vapaamuotoinen hakemus, liitä CV kylkeen ja lähetä ne meille osoitteeseen konttori@osuuskuntakuje.fi maanantaihin 27.7.2020 mennessä. Käytä vapaasti mielikuvitusta ja luo hakemuksesi tekstinä, videona tai vaikka kuvakollaasina! Haluamme nähdä, kuka sinä olet työhistoriasi takana.

Haastattelut järjestetään maanantaina 3. ja tiistaina 4. elokuuta 2020. Uuden opettajan perehdytys työhön toteutetaan elo-syyskuun aikana.

Lisätietoja tehtävästä voi kysyä ImproKampuksen Marianna Räsäseltä (marianna@osuuskuntakuje.fi).

https://www.osuuskuntakuje.fi/opettajaksi-improkampukselle/