Kehy etsii vuoden 2018 Teatteritekoa ja Teatterivaikuttajaa

12.01.2019

Hei teatterinystävät ja -tekijät!

Teatterivuosi 2018 saatiin päätökseensä ja uuden vuoden esityskaudet ovat jo jatkuneet tai alkaneet teattereissa ympäri Keski-Suomea. Vielä on kuitenkin aikaa muistella viime vuoden teatterihetkiä!

Vuoden 2018 Teatteriaaltogaala järjestetään lauantaina 16.2.2019 Bar Vakiopaineessa klo 18 alkaen. Gaalassa palkitaan ja muistellaan viime vuoden vaikuttavimpia teatterihetkiä Teatteriaalto –kiertopalkinnon ja kunniamainintojen kautta. Gaalassa palkitaan perinteisesti myös Vuoden teatteriteko ja Vuoden teatterivaikuttaja, joiden valintaan tarvitsemme teidän apuanne!

Ehdota meille, mikä voisi olla vuoden 2018 Teatteriteko ja kuka vuoden
2018 Teatterivaikuttaja!
Mikä oli mielestäsi mieleenpainuvin teko Keski-Suomen harrastajateattereiden parissa? Teko voi olla pieni tai iso, näyttämöllä tai kulisseissa. Entä kuka teki viime vuonna työtä teatterin eteen niin, että häntä voisi ehdottaa Vuoden teatterivaikuttajaksi?

LYHYESTI:

– mistä Vuoden 2018 teatteriteko?
– kenestä Vuoden 2018 teatterivaikuttaja?

Ehdota omia ehdokkaitasi laittamalla sähköpostia osoitteeseen jenna@kehyry.fi perjantai 25.1. mennessä. Liitä mukaan pieni perustelu, miksi juuri tämä teko tai henkilö sopisi hyvin näiden palkintojen voittajiksi. Vuoden teatteriteko ja teatterivaikuttaja paljastetaan Vuoden 2018 Teatteriaaltogaalassa!

Lisätietoja itse gaalasta lähetämme myöhemmin, mutta laittakaa lauantai 16.2. klo 18 jo ylös kalentereihinne!

Teatteriterveisin

Jenna Simpanen
Kehyn hallitus 2019
Varapuheenjohtaja,Teatteriaaltovastaava