Älä Oleta -Draamaleiri 13-20-vuotiaille Veturitalleilla

07.06.2017

Päiväleiri neljänä kesäisenä päivänä Jyväskylän Veturitalleilla
to 29.6., pe 30.6., ma 3.7. ja ti 4.7. kello 10.00 – 17.00

Draamaleirillä voit oppia teatteri-ilmaisun perusasioita ja saat lisää rohkeutta ilmaista itseäsi! Monenlaisten draamaharjoitteiden ja -menetelmien avulla pohditaan mm. erilaisuuteen, yhdenvertaisuuteen, kulttuurieroihin ja yhtäläisyyksiin liittyviä teemoja. Leirin harjoitteita muokataan ryhmän mukaa, joten se sopii sekä aiemmin teatteria harrastaneille, että aloittelijoillekin!

Draamaleiri on osa Jyväskylän nuorten palveluiden Älä Oleta -hanketta, jonka tavoitteena on ennaltaehkäistä vihapuhetta ja lisätä yhdenvertaisuutta. Ohjaajina toimivat teatteri-ilmaisun ohjaaja Maria Karppinen ja nuorisonohjaaja Anne-Mari Ojanperä.

Mukavan yhdessäolon, oppimisen ja hauskanpidon lisäksi leirin yhtenä tavoitteena on tuottaa materiaalia, jota esitetään Älä oleta -hankkeen lopputapahtumassa loppuvuonna 2017. Leirin osallistujat voivat halutessaan osallistua tapahtumaan, mutta tämä ei ole edellytys leirille osallistumiselle! Materiaalia työstetään ryhmälähtöisesti, osallistujien itse kirjoittamien tekstien ja muun ilmaisun kautta.

Leiri on osallistujille maksuton ja siellä tarjotaan päivittäin maksuton lounas. Leirin järjestävät yhteistyössä Jyväskylän kaupungin nuorten palvelut ja Kulttuuriklubi Siperia.

Paikka: Veturitallit, Jyväskylä (os. Veturitallinkatu 6)
Lisätiedot ja ilmoittautuminen: Anne-Mari Ojanperä, p. 050 448 1716