Uutiskirje 8/2016 (joulukuu)

05.12.2016

Keski-Suomen harrastajateatteriyhdistyksen uutiskirje 8/2016 (joulukuu).

Joulu ja uusivuosi tekevät tuloaan, ja samalla yhden keskisuomalaisen teatterivuoden loppu. Tässä uutiskirjeessä kerrotaan totutusti kuluvan kuun ensi-illat, jatkuvat esityskaudet sekä tiivistetään KeHyn syyskokouksen anti. Muistatahan seurata myös verkkosivujamme ja Facebook-seinäämme KeHyyn liittyvissä asioissa.

Rakenne:

1. Joulukuun ensi-illat
2. Jatkuvat esityskaudet
3. Tiedotuksia ja uutisia

1. JOULUKUUN ENSI-ILLAT

Joulukuussa ensi-iltaa viettävät seuraavat esitykset.

SIPERIAN NUORISOTEATTERI: PÄÄTTÄJÄT

Politiikan ryvettämät aikuiset Siperian nuorisoteatterin käsittelyssä

Siperian nuorisoteatterin vuoden 2016 päättää hulvaton klovneriasta ja slapstickista innoittuva esitys Päättäjät. Ensi-ilta on torstaina 8.12.2016 kello 19 Jyväskylän Veturitalleilla.

Esityksessä otetaan näkökulmia politiikkaan irrottelevan humoristisessa hengessä, kun maaseudulta Helsinkiin muuttanut päähenkilö Sika tutustuu pääkaupungin vaikuttajakermaan ja alkoholisoituu eduskunnan loputtomissa bileissä. ”Poliitikot ovat itsepäisiä, hemmoteltuja porsaita.” Mutta ollaanko tässä nyt aivan tosissaan?

Ensi-Ilta Ensi-ilta on torstaina 8.12.2016 kello 19 Jyväskylän Veturitalleilla.
Tiedustelut:ohjaaja Laura Häkkinen, p. 040 702 4592 tai siperia ( at ) jkl.fi, p. 045 264 8280

2. JATKUVAT ESITYSKAUDET
Esityskauttaan jatkavat seuraavat esitykset ja näytelmät:

Ad-ASTRA: MANTELIMAA

Teksti: Miina Supinen (2015)
Dramatisointi ja ohjaus: Mirka Seppänen (2016)
Ensi-ilta pe 4.11.2016 klo 19 Baari Vakiopaineen teatteritilassa

Kolmikymppinen Ad-Astra ruotii Mirka Seppäsen ohjaama ja dramatisoima, Miina Supisen romaaniin pohjautuva näytelmä on jouludystopia – tragikoominen seikkailutarina kohti vuoden pimeintä päivää. Antipikkujoulukomediana esitys on jatkumoa myös AdAstran vuoden takaiselle Jari Halosen Joulubileille – tällä kertaa feminiinisin ja reaalifantasian keinoin.

”Jos rauhaa ei ole sydämessä joulukuun alussa, on epärealistista kuvitella, että se sinne ilmestyisi aattoon mennessä ilman kemiallista apua.”

ESITYKSET
Kaikki esitykset klo 19.00 Baari Vakiopaineen teatteritilassa, Kauppakatu 6, Jyväskylä. Esityksen kesto n. 2 tuntia väliaikoineen.
Esitystä ei suositella alle 16 vuotiaille.

Pe 9.12.
Su 11.12.
Ke 14.12.
To 15.12.
Pe 16.12.
La 17.12.

JYVÄSKYLÄN YLIOPPILASTEATTERI: NIMETÖN eli kuinka Kuikka Koponen huijasi koko ihmiskunnan Kuopion torilta avaruuteen

Käsikirjoitus ja ohjaus: Perttu Puranen

Isä sulkeutuu työhuoneeseen.
Pikkuveli katsoo tähtiin.
Äiti haravoi kesän syksyksi.
Pinja odottaa menkkojen alkavan.
Ne eivät ala.
Pinja jättää lukion kesken ja lähtee soutamaan.
Järveltä löytyy hattu ja hatun alta mies.

Jyväskylän ylioppilasteatterin syksyn toinen produktio saa ensi-iltansa 27. marraskuuta. Näytelmän esiintyjät ja teknikot ovat teatterin uusia, aiemmin syksyllä valittuja jäseniä. Ohjauksessa on käytetty Arkkityyppi-metodia Janet B. Rodgersin ja Frankie Armstrongin kehittämien harjoitusten pohjalta.

Esitykset:
To 8.12. klo 19
La 10.12. klo 13
Su 11.12. klo 15 & 19
To 15.12. klo 19
Su 18.12 klo 19

Kaikki esitykset Ylioppilastalo Ilokivessä (Keskussairaalantie 2).
Lippujen hinnat: 8/12 euroa. Ryhmäliput (yli 10 hlöä), 7/11 euroa. KeHyn rinkilippu 5 euroa.
Lipunvaraus osoitteessa jyt.fi
Lisätietoja:
Tiedottaja Katariina Sarja, tiedottaja@jyt.fi

HUONETEATTERI: ILIAS, ODYSSEIA JA KOKO KREIKAN MYTOLOGIA 99 MINUUTISSA TAI ALLE

Teksti: Jay Hopkins ja John Hunter
Suomennos, sovitus, ohjaus ja musiikki: Antti Viitamäki
Lavastus: Niina-Kristiina Lehtonen
Puvustus: Eeva Hirvinen
Valot: Satu Hokka
Näyttelijät: Pekka Ahonen, Aleksi Keurulainen, Maija Lehtoranta, Petteri Olkinuora ja Mari Rouvala

Viisi näyttelijää yrittää mahdotonta: käydä läpi kaikki antiikin myytit yhdessä illassa. Tarvitsetko muuta syytä varata liput ja rientää Huoneteatteriin?

Kreikan rikas mytologia ei ole kenellekään täysin tuntematon. Muistamme katkelmia Odysseuksen harharetkistä, Herakleen uroteoista tai Troijan sodasta. Olymposvuoren jumalten joukossa vilisee tuttuja nimiä kuten Zeus, Afrodite ja Poseidon. Kulttuuriperintömme on täynnä viittauksia Akilleen kantapäästä ja Midaksen kosketuksesta Ariadnen lankaan ja Oidipus-kompleksiin. Mutta kuka tarkalleen oli kuka? Ja mistä mikäkin sai alkunsa?

su 11.12.2016 15:00
to 15.12.2016 19:00
pe 20.1.2017 19:00
la 21.1.2017 19:00
ke 25.1.2017 18:00
pe 27.1.2017 19:00
la 28.1.2017 19:00
pe 3.2.2017 19:00
la 4.2.2017 19:00
su 5.2.2017 15:00
ke 8.2.2017 19:00
pe 10.2.2017 19:00
la 18.2.2017 19:00
su 19.2.2017 15:00

Huoneteatterin lipunmyynti on keskitetty NetTicket.fi -verkkopalveluun. Tarkista varaustilanne teatterin sivuilta tai puhelimitse.

Esitykset Jyväskylän Huoneteatterissa Sammonkatu 4, 40100 Jyväskylä

Varataksesi lippuja voit myös soittaa numeroon
p. 0600 399 499. Puhelun hinta 1 e/min + pvm/mpm.
Avoinna ma-pe 9-21 & la-su 15-21.
Illan lipputilanteen voit kysyä teatterin lippukassalta (Puh. 014 217 945) tuntia ennen esitystä.

Käytämme esityksessä voimakkaita valoefektejä.

KANAVATEATTERI: KUOLEMA KESKIPÄIVÄLLÄ

KUOLEMA KESKIPÄIVÄLLÄ Kanavateatterissa
”Miksi tehdä se päivällä, kun valo paljastaa kaiken…?”
Lontoolaisen ravintola-alan yrityksen johtoportaassa on tiivis tunnelma. Pinnan alla kytee monenlaista kipinää, eikä liekkien leimahtaminen ole kuin ajan kysymys. Eläkkeelle jäänyt etsivä Hyman Plum kutsutaan tutkimaan outoa varkautta, ja pian hän huomaa olevansa keskellä mitä kummallisinta murhamysteeriä.
Ohjaaja Antti Viitamäen Christie-henkinen dekkarinäytelmä saa jo neljännen näyttämöllepanonsa.
Esitykset:

Pe 9.12. 19.00
Su 11.12. 15.00

Liput
14 / 12 / 10 e
Tiedustelut ja varaukset
0400 744 197
0400 716 020 (ryhmät)

Lipunvaraus osoitteessa http://www.kanavateatteri.fi/index.php?page=4

ÄÄNEKOSKEN TEATTERI: POKKA PITÄÄ

Äänekoskella esitetään brittikomedian klassikkoa, hienostelevan Rouva Hyacinth Bucketin ja hänen naapurustonsa elämään keskittyvää näytelmää Pokka pitää. Tällä kertaa Hyacinthille tuottavat päänvaivaa mm. paikallinen teatteriryhmä hölmöine käsikirjoituksineen sekä joukko hankalia sukulaisia.

Ke 07.12 klo 19:00
Pe 09.12 klo 19:00
La 10.12 klo 19:00

Tarkista esitysajat: http://aanekoskenteatteri.fi

JYVÄSKYLÄN KANSANNÄYTTÄMÖ: WTH-1801 HUMISEVA HARJU

Teksti: Emily Brontë
Dramatisointi & Ohjaus: Laura Häkkinen.

Jyväskylän Kansannäyttämön 60-vuotisjuhlavuoden ohjelmiston päättää WTH1801 – Humiseva harju.

Esityksessä tulkitaan Emily Brontën klassikkokirjaa nykyteatterillisin ottein ja tutkitaan teatteritaiteen fyysisiä mahdollisuuksia ilmentää tarinan sisältöjä ja roolihahmoja. Keskeisin hahmo, Catherine monistuu näyttämölle kuvastamaan mielensä eri kerroksia ja rooleja, joita hän vaihtelee nopealla tahdilla vuorovaikutustilanteissa saadakseen tahtonsa läpi.

Visuaalisesti tuodaan esille Brontën unenomaista ja painajaismaista maailmaa. Vaikka Humiseva harju kertoo yhdeltä osaltaan pohjattomasta itsekkyydestä, sen toinen puoli on tarina rakkaudesta. Maailmankirjallisuuden klassikoissa tuskin on montaa teosta, jotka kuvaisivat ikuista rakkautta yhtä osuvalla tavalla!

Esitykset:

Ke 7.12. klo 19

Ke 14.12. klo 19
Pe 16.12. klo 19
La 17.12. klo 19
Su 18.12. klo 15

Teatteri Miilu, Sammonkatu 7. Suositusikäraja 13v.

Liput: normaalihinta 15 €, opiskelija/työtön/eläkeläinen 10 €.

Kts. tarkemmat tiedot Kansannäyttämön verkkosivuilta http://www.kansannayttamo.fi/#etusivu.

MURMUU-TEATTERI: VAIMOSTA VETOA

Käsikirjoitus: Valtonen/Kairimo/Ojansivu
Ohjaus: Kunto Ojansivu

Kolmekymppinen (ja risat) Jussi on perinyt mukavan omaisuuden, mutta on harmikseen yhä vailla vaimoa ja jälkikasvua. Siinä missä kaverit kertovat värikkäitä juttuja nokkelista ja suloisista pikku pilteistään, nalkuttavista vaimoistaan tai huolista kotonaan, ei Jussilla ole mitään sanottavaa… Biologinen kello tikittää, olisiko Jussin aika toimia? Komediaa esitetään vielä kahdesti
7.12. klo 19 & 10.12. klo 15

Liput: 15€ (aikuiset), 8€ (lapset alle 15v ja opiskelijat). S-etunäytöksissä -2€ S-etukortilla.
Ryhmät yli 10 henkilöä -2€ (ryhmävaraukset: puh. 040 5401051 tai teatteri@murmuu.fi) Esitykset Muuramen kulttuurikeskuksessa, Muuramesali, Nisulantie 1, Muurame.

Lippuvaraukset: puh. 040 540 1051. Varattujen lippujen lunastus noin kahtakymmentä minuuttia ennen esityksen alkamisaikaa.

CIRCUS TRISTE: VEITSENTERÄLLÄ (Lisäesitykset)

to 8.12. klo 19

Lavalla: Vesa Purokuru
Tekniikka: Arto Saarelainen

Liput:
Hinta 10 euroa
Huom! KeHyn rinkiläisille jäsenkortilla alennus vain pe 2.12. klo 19 esityksessä!
Lippujen varaus ja lisätiedot: circustriste1@gmail.com

Varattujen lippujen lunastaminen ovelta viimeistään 15 minuuttia ennen esityksen alkua.

Ikäsuositus 12v

Esityksen kesto: noin 60 minuuttia – ei väliaikaa.

Veitsenterällä kertoo henkilökohtaisen kasvutarinan yli 25 vuoden matkasta kyläkoulun opettajasta suuryritysten organisaatiokonsultiksi ja lopulta raajarikoksi sirkustaiteilijaksi.

Matkaa varjostaa ja vie eteenpäin toisaalta halu poiketa kaavasta ja toisaalta tarve eheyttää sukupolvien ketjua. Teos katselee haikeasti ihmetellen, ymmärtäen, arvostellen ja arvostaen päähenkilön intohimoista polkua kohti loittonevaa unelmaansa. Haaveiden samanaikainen pakeneminen ja kirkastuminen asettaa ihmisen vastakkain uskon, sitkeyden, epäilyn ja ikääntymisen teemojen kanssa. Esityksen läpäisee onnen saavuttamiseen kytkeytyvä epäonnistumisen välttämättömyyden filosofia.

Verkkosivun osoite
https://www.facebook.com/circustriste/

3. TIEDOTUKSIA JA UUTISIA

SHT TIEDOTTAA:

Onnistuneesti vuonna 2016 ensimmäistä kertaa Jyväskylässä toteutettu Harrastajateatterikesä – festivaali liikahtaa loppukesään. Tapahtuma järjestetään Jyväskylän kaupunginteatterilla 18.-20.8.2017. Ennen vuotta 2016 valtakunnallinen harrastajateatterifestivaali on toteutettu 42 kertaa Seinäjoella.

Hakevien ryhmien toiveesta sekä Jyväskylän Kesän ajankohdan siirtymisestä johtuen myös Harrastajateatterikesä siirtää aikatauluaan. Ajankohta palvelee paremmin hakevia ryhmiä jotka usein ovat heinäkuussa tiukasti kiinni kesäteatteriproduktioissa. Siirrolla saadaan myös tasoitettua kesän vilkasta kulttuuritarjontaa pidemmälle aikavälille.
Tapahtuman ohjelmiston vuonna 2017 valitsee YTM, käsikirjoittaja, kirjailija ja ohjaaja Anne Prokofjeff. Prokofjeff on työskennellyt muun muassa Pirkanmaan esittävien taiteiden läänintaiteilijana vuosina 2006–2009. Jyväskylän kaupunginteatteri on Annelle tuttu ympäristö, sillä hän on toiminut Jyväskylän kaupunginteatterissa dramaturgina ja ohjaajana vuosina 1996–2003. Tällä hetkellä hän työskentelee Ylen Uusi päivä –sarjan käsikirjoittajana. 20 vuotta teatteri- ja media-alalla työskennelleeltä Annelta ilmestyi vuonna 2016 esikoisromaani Pelisilmät.
Hakuaika aukeaa 9.1.2017 ja päättyy 20.2.2017. Tapahtuman järjestää Suomen Harrastajateatteriliitto yhteistyössä Jyväskylän kaupunginteatterin kanssa.

Harrastajateatterikesän ohjelmiston valitsee Anne Prokofjeff

Lisätietoa tapahtumasta www.harrastajateatterikesa.fi
Tuottaja Mari Saarinen mari.saarinen@shtl.fi 050-4682138

Ystävällisin terveisin

Mari Saarinen

Tuottaja
Suomen Harrastajateatteriliitto
mari.saarinen@shtl.fi
050-4682138

www.shtl.fi
www.harrastajateatterikesa.fi

KEHY RY TIEDOTTAA: SYYSKOKOUKSESSA PÄÄTETTYÄ

01.12.2016

KeHyn jäsenkeskustelussa ja syyskokouksessa oli mukavasti väkeä eri teattereista, ja saimme aikaan hyvää keskustelua Teatteririnkiin liittyen.

Jäsenteatterit päättivät yhdessä seuraavaa:

– Teatteri on kalenterivuoden kerrallaan ringissä mukana
– Teatteri ei voi rajata joitain esityksistään ulos ringistä
– Hinta pysyy edelleen samana, eli viidessä eurossa
– KeHy kysyy vuosittain teattereilta prosentuaalisia määriä, että kuinka moni katsoja on rinkiläisiä, näin saamme tarkkaa tietoa siitä, että kannattaako tulevaisuudessa rinkihintaa nostaa.

Vuoden 2017 KeHyn jäsenmaksu pysyy samana, eli 55€. Tammikuun alussa tulevan jäsenkirjeen liittenä lähetetään myös jäsenmaksun ohjeet.

Syyskokouksessa myös valittiin vuoden 2017 hallituksen jäsenet, uusi hallitus esittäytyy jo nyt ja järjestäytyy tulevassa vuoden ensimmäisessä kokouksessa.

Eeva Sutinen (PJ kaudet 2016-2017), Kai Hemminki, Enni Junttila, Kauko Järvinen, Paula Rastas, Mette Seppälä, Jenna Simpanen, Peitsa Suoniemi, Riku Suonio, Tarja Takula, Sauli Yksjärvi

Terveisin,
KeHyn hallitus

kehyn-toimintasuunnitelma-2017

TEATTERIAALTO-GAALATILAISUUS

Ansioituneet teatterit ja näytelmät palkitaan ja yhteistä aikaa KeHyn jäsenistön kesken menneestä teatterivuodesta keskustellen vietetään jälleen 14.1.2017 ravintola Sohwissa. Tarkemmasta aikataulusta ilmoitamme vielä lähempänä.

KeHy Ry:n löydät sosiaalisesta mediasta:
Facebook: https://www.facebook.com/kehyry
Instagram: kehy_ry #kehyteatteri